Moonwards + Thelma’s Dream @ Shed La 13.7.2024

Osta lippu tästä:

Ennakkolipunmyynti suljetaan tapahtumapäivänä klo 19.00. Tämän jälkeen lippuja ovelta.

Moonwards – sana, josta huokuu kaipuu kaukaisuuksiin – on yhtye Helsingistä, jonka musiikki puhuttelee juuri näitä teemoja. Vuonna 2022 perustettu yhtye löytää monet esikuvistaan 1980 ja -90-lukujen vaihtoehtorockin, shoegazen ja new waven maailmoista tarjoten oman tulkintansa valtavirrasta poikkeavan rockmusiikin kentälle melodisten kitarariffien, rakkauden ja elämän pohdiskelun sekä satunnaisten outojen tahtilajien keinoin.

Moonwards julkaisi talvella 2023–2024 ensimmäiset sinkkunsa, joista muodostui myös helmikuussa 2024 julkaistu yhtyeen nimeä kantava debyytti-EP. Kappaleita on kuultu niin kotimaan radioaalloilla Radio Helsingillä sekä Roll FM:llä, kuin myös esimerkiksi Yhdysvalloissa shoegaze-asema DKFM:llä. Moonwards on saanut myös huomiota musiikin vientiin erikoistuneen organisaation Music Finlandin sekä maan johtavan musiikkilehden Soundinkin sivuilla.

Shedissä päästään kuulemaan myös syksyllä 2024 äänitettävän yhtyeen seuraavan EP:n kappaleita, kun juuriltaan suurilta osin järvenpääläinen yhtye pääsee irti synnyinmaillaan.

Instagram:

Facebook:

Thelma’s Dream on helsinkiläinen, tummanpuhuvaa ja eteeristä dream poppia/shoegazea soittava yhtye. Haikean kauniissa musiikissa liikutaan aavemaisissa ja utuisissa tunnelmissa. Debyytti ep “Days of Bloom” esitteli yhtyeen, jonka kappaleissa mieleenpainuvat melodiat yhdistyvät maalaileviin ambient-sävyihin. Parhaillaan Thelma’s Dream äänittää tulevaa levyään jatkoksi viime vuonna julkaistuille “Rooms” ja “Sofia” singleille.

Instagram:

https://www.instagram.com/thelmasdream/

Facebook:

https://www.facebook.com/thelmasdream

Showtime:

Thelma’s Dream klo 22.30

Moonwards klo 23.30

Liput 12 €

Kuva Moonwards:  Kassu Alen

Gugi Trio @ Shed La 25.5.2024

Osta lippu tästä:

Ennakkolipunmyynti suljetaan tapahtumapäivänä klo 19.00. Tämän jälkeen lippuja ovelta.

Gugi Trio

Gugi Kokljuschkin on suomalaisen musiikkielämän legenda. Hänen uransa ulottuu 60-luvun alkupuolelle saakka.Suurin menestys tuli Topmost-yhtyeen solistina. Yhtyeen isoin hitti oli ”Merisairaat Kasvot”. Vuonna 1975 Gugi heittäytyi mukaan levy-yhtiöbusinekseen ja oli vuosikymmenten saatossa luomassa uraa kymmenille kotimaisille tähdille.Artistin elämä kiinnosti vielä sen verran enemmän, että työelämästä eläkkeelle siirtymisen jälkeen GUGI on jo ehtinyt julkaista kaksi albumia. Näiden biiseistä mainittakoon Radio Suomen ykkösinä olleet sinkut ”Isot opit elämän” ja ”Köpis -66″.

Gugilta ilmestyy syksyllä 2024 albumi ” Koska tykeimmät voi”, jolta on jo julkaistu sinkut ”Ei me puhuta rakkaudesta”, ”Elämä jatkukoon” ja ”Katso nyt”. Säveltäjinä ja sanoittajina ovat mm. Lauri Tähkä, Timo Kiiskinen, Mariska ja Sinikka Svärd.

Shedin keikalle Gugilla on kunnia saadamukaansa kaksi maan eturivin muusikkoa! Häntä säestävät kosketinsoittaja Pekka Gröhn ja kitaristi/basisti Eki Kaikkonen.Tämä trio esittää konsertissa kappaleita Gugin omasta tuotannosta, ikivihreitä sekä Topmost -hittejä. Esitystä ryydittää jutustelu biisien synnystä sekä elämästä musiikin parissa.

Showtime klo 21.30

Liput 14  € ennakkoon, 16 € ovelta.

Vappubileet: Shed House Band feat. Kerava @ Shed ti 30.4.2024

Wuhuu Wihdoin Wappu!

Vappuaattoa vietetään Shedissä totta kai livebändin kanssa, kun lauteille kipuaa maankuulu Shed House Band keravalaisilla muusikkovahvistuksilla!

Luvassa enemmän ja vähemmän tunnettuja hittejä tältä ja menneiltä vuosikymmeniltä.

Tule viettämään vappua hyvässä seurassa Shediin! Party on!

Showtime klo 22.00

Sisäänpääsy klo 22.00 jälkeen 5 €

Ylikoski & Ampuja Band @ Shed Pe 7.6.2024

Osta lippu tästä:

Ennakkolipunmyynti suljetaan tapahtumapäivänä klo 19.00. Tämän jälkeen lippuja ovelta.

Rouheaa rokkia, omaleimaista bluesia ja tunteellisia tarinoita. Näistä osista on Ylikoski & Ampuja Band kasattu ja hommahan toimii ja groovaa!
Vahvasti tulkitseva laulaja Terhi Ylikoski on monille tuttu useista yhtyeistä ja Järvenpään teatterin musiikkiproduktioista. Kitaristi Outi Ampujan soolot eivät jätä ketään kylmäksi. Basisti Marko Ampuja sekä rumpali Juho Kaskinen on komppiryhmä, joka saa jalan taatusti vipattamaan ja toivomaan lisää
bassosooloja ja rumpufillejä.

Laulu: Terhi Ylikoski

Kitara: Outi Ampuja

Basso: Marko Ampuja

Rummut: Juho Kaskinen

Showtime klo 22.00

Liput 10 €

DISCOBINGO @ Shed 13.03.2024

Discobingo eli bingoa ja discoa. Kuulit oikein, juuri sitä hyvää discoa ja bingoa. Nähdään discobingossa!

Discoisäntänä toimii Allu.

Klo 19.00

Vapaa pääsy!

Äänilevy On Ystävä – All Day Long @ Shed Pe 29.03.2024

Äänilevy On Ystävä – All Day Long

Pitkäperjantaina erikoispitkä ÄOY -sessio All Day Long klo 16-24!

Äänilevy On Ystävä on DJ-vetoinen konsepti, joka tuo niin harrastelija- kuin ammattilais-DJ:t sekä levyharrastajat saman katon alle. Illoissa soitetaan ainoastaan vinyylilevyjä ja nautiskellaan musiikkia laidasta laitaan ilman genre-rajoituksia. Ilta jaetaan 1-1,5h selektioihin.

Soittajat:

TomCat klo 16.00-17.00

DJ Dimlight klo 17.00-19.00

Jaba klo 19.00-20.30

Wolf Messing klo 20.30-22.00

Ylis klo 22.00-24.00

Lost & Found 3000 klo 24.00-02.00

Eka selektio alkaa 16 ja soitot jatkuvat puolille öin, jopa pidempään!  Shed avoinna 03.00 saakka.

ÄOY klo 16–24
Vapaa pääsy!

Jytää ja iskelmää @ Shed La 27.4.2024

JYTÄÄ JA ISKELMÄÄ

Jytää ja iskelmää on maan kuumin suomidiskoklubi, joka kerää tupia täyteen ympäri Suomea! DJ Arttu Seppänen on kiertänyt vuosien ajan ympäri Suomea etsimässä kirpputoreilta kotimaisia iskelmävinyylejä tätä iltaa varten. Illasta tekee ainutlaatuisen kaikki erikoiset ja harvinaiset levyt, joita ei voi kuulla missään muodossa edes netissä. Jytää ja iskelmää yhdistää kotimaisen iskelmän outoudet ja erikoisuudet kaikkien tuntemiin ikivihreisiin

Levyjen välissä Seppänen kertoo kappaleiden erikoisia taustatarinoita ja horisee joutavia. Vuosien tutkimus- ja keräilytyön tuloksena on syntynyt vastustamaton ja hurmoksellinen tanssi-iltama. Jytää ja iskelmää on kunnianosoitus katoavalla kansankulttuurille. Tapahtuma luo kaurismäkeläisen utopian yhden illan ajaksi.

Jytä soi ja iskelmä raikaa klo 22.00–02.30

Liput 10 € ennakkoon ja ovelta

Shed tribuutti: Euroviisut @ Shed Pe 10.5.2024

Osta lippu tästä:

Ennakkolipunmyynti suljetaan tapahtumapäivänä klo 18.00. Tämän jälkeen lippuja ovelta.

Shed Tribuutti:

EUROVIISUT

Shedin tribuutti-illoissa tehdään kunniaa aikamme ikonisimmille artisteille ja yhtyeille. Tribuuttibändiä tähdittävät Tuusulanjärven rantojen parhaimmat muusikot ja vaihtuvina solisteina seudun karismaattisimmat kultakurkut. Toukokuussa juhlistetaan maailman suurinta musiikkijuhlaa ja tehdään kunniaa eri vuosikymmenten Euroviisu-artisteille!

Luvassa koko illan kattaus kotimaisten ja ulkomaisten euroviisuedustajien klassikoita, hittejä ja korvamatoja! No rules!

Illan kokoonpano:

Solistit

Aura Ikävalko
Emilia Heiskanen
Jake Marjamäki
Mape Kuusela
Melli Arnberg
Miinu Moilanen
Mikko Moilanen
Nita Laine
Tero Arnberg
Euroviisuvoittaja Sampsa Astala

Viisuorkesteri:

Mikko Salmi: koskettimet
Professori Kaskinen: rummut
Roni Lehto: kitara
Waltteri Kettu: basso

Showtime klo 21.30

Liput 12 € ennakkoon, 14 € ovelta.